PURJELENNON MATKALENTOKURSSIN PIIKAJÄRVELLÄSuomen Urheiluilmailuopisto järjestää purjematkalentokurssin 24.6. - 5.7.2012 Piikajärvellä. Kurssin tavoitteena on kehittää osallistujien jo olemassaolevia matkalentotaitoja sekä kasvattaa itseluottamusta matkalennon suorittamiseen. Kurssilla lennetään Duodiscuksella sekä Janus Ct:llä. Kurssin pääkouluttajana toimii Simo Kuusisto. Kaksipaikkaisilla lennetään yhdestä kahteen lentoa päivässä. Leirin ohjelmassa tutustutaan myös kisapäivän rutiineihin, eli päivä alkaa briefingillä, jossa käydään läpi päivän säätiedot ja lentotehtävä. Kyseessä ei kuitenkaan ole kilpailu, joten pistelaskua ei järjestetä. Lentopäivän päätteeksi kukin konekunta analysoi omaa lentoaan ensin kahdestaan ja myöhemmin illalla, lentopäivän jälkeen järjestetään isommalla porukalla analysointitilaisuus, jossa kukin pääsee esittämään omat huomionsa päivän säästä ja lennoista. Sadepäivien sattuessa ensisijaisesti analysoidaan aikaisempien lentopäivien lentoja tarkemmin, mutta mikäli tymäpäivien putki on pitkä, on kullekin päivälle tarjolla myös muutama tunti teoriaa vaihtelevista purjelentoon liittyvistä aiheista. Matkalentokurssin mukana voi lentää myös yksipaikkaisella koneella ja osallistua briefingeihin ja analysointitilaisuuksiin. Tällöin on syytä varmentaa apu maastolaskujen varalta jo etukäteen. Hinta Majoitus / muut maksut Majoitusvaraukset Veli Novarolle osoitteeseen: veli.novaro(at)gmail.com
Lisätietoja Ilmoittautuminen |
||||||
|
||||||